Archive for
Kesäkuu, 2008
Asiat tuntuvat vain sekavimmilta kun ennen.Juuri kun tein päätöksen lähteä toiseen suuntaan jouduin palaamaan takaisin.Olen hukassa tunteitteni suhteen.En tiedä mitä sen miehen suhteen pitäisi tehdä.Onneksi hänkään ei tiedä mitä tehdä minun suhteen.Ehkäpä jatkamme vielä näin paremman puutteessa ja parempia aikoja odottaessa.Luulin että hän on täyttänyt jo tehtävänsä minun suhteen,mutta voi ollakkin että kohtalo on päättänyt että on minun vuoro auttaa hänet yli vaikean ajan.
Nyt en pysty sanomaan enempää.Olo on tapaamisen jälkeen erittäin sekava.En tiedä olisinko onnellinen vai alkaisinko itkemään.
Olen ymmällä.Toisaalta ymmärrän hyvinkin tilanteen mikä nyt vallitsee.Olen asiaa pohtinut ja luulen että minulla ei ole kauheasti merkitystä hänelle.Mietin asiaa siten,että minä olen valmis viettämään aikaa hänen kanssaan.Tämä juhannus on hyvä esimerkki tästä.Voisin olla hänen kanssaan,mutta hän ei voi viettää siitä hetkeäkään kanssani.Odotankin mikä on tekosyy.Aikasemmat syythän pyörivät työn ja muiden kiireiden ympärillä.Miksi haluan miestä jolle merkitsen vain itsetunnon kohottajaa.Hän etsii koko ajan itselleen kumppania.Olenkin kysynyt mikä minussa on vikana kun en kelpaa seurusteluun mutta lähes jokapäiväiseen yhteydenpitoon kylläkin.Mitä hän oikeasti saa tästä suhteestamme.Mitä minä saan.Minä saan sydänsuruja tästä ikävästä ja kaipuusta.
Meidän välillä on yksi iso ero.Minulla on tunteet häntä kohtaan ja tunnustan ne.Hänelläkin on tunteita,mutta ei päästä niitä syvenemään eikä varsinkaan myönnä niitä edes itselleen saati sitten minulle.
Olen yllättynyt jos kuulen hänestä jotain tällä viikolla.Välillä luulin jo että hän tosiaankin haluaa lähentyä ja ottaa selvää mitä välillämme on,mutta sitten tulee takapakkeja jolloin en ymmärrä yhtään missä mennään.Päätinkin tänään että en enää ota yhteyttä ennen kun hän minulle kertoo asioita joita kyselin.Yritän päästää irti nähdäkseni haluaako hän olla kanssani vai ei.Voi olla että saan odottaa pitkään.
Se miksi sallin tämän jatkua näin pitkään(kohta kaksi vuotta)tätä epämääräistä olotilaa johtuu hänen luonteestaan ja luonteettomuudestaan.Näen hänessä hellän, suloisen pojankoltiaisen ,jolla on laaja sydän.Todella karamelli.käänteisenä puolena on selkärangattomuus ja se ettei halua loukata ketään.Tämä tapaus tulee olemaan hankala ja haasteellinen.Kysymys kuuluukin tätäkö tosiaan haluan?
Välillä pääsen asian yli ja tiedän mitä haluan.En vaan osaa sitä vaatia.Ei siksi että pelkäisin hänen menettämistään,koska eihän hän nytkään ole minun.Hänellä on monta samanlaista idioottia ympärillään kuten minäkin.
Nyt jään odottamaan tuleeko hän käymään vai lakaiseeko asian maton alle ja vähän niinkuin unohtaa että piti tulla käymään.Piti soittaa.

Olen tilanteessa,jossa en haluaisi olla,mutta kun en nyt muutakaan voi.Haluaisin saada unelmieni miehen omakseni,mutta en tiedä miten saisin hänet.Minusta hän on unelmien mies,mutta onko oikeasti sitä miltä näyttää.Tulen täällä pohtimaan tätä vaikeaa suhdetta,josta ei tiedä mitä se oikeasti on ja mitä tästä tulee.Saavutanko päämääräni hänen suhteen?Onko se ylipäätään edes mahdollista ja onko se edes minulle hyväksi?
Nytkin odotan hänen soittoaan.Lupauksia olen saanut kuulla monenlaisia.Aina tapaamiset ja yhteydenotot peruuntuvat mitä oudommista syistä.Jostain syystä suurin osa on toteutumatta.Välillä tuntuu että olemme löytäneet yhteisen sävelen välillä se taas on täysin kadoksissa.Nyt on erittäin hankala viikonloppu kun en ole kuullut mitään realistista useaan päivään.Luulin että pääsimme vaiheeseen “seksisuhde”.Uskon sen kuitenkin olevan omaa kuvitelmaani.Miten voi olla seksisuhde,jos ei ole sitä seksiä eikä tapaamisia?Mitä tämä mies minulta haluaa kun ei pysty lopullisesti jättämäänkään?
Roikun ystävyyden ja suhteen rajamailla.Meidän välillä on jotain,mutta ei täysin kumpaakaan.Itse olen kyseiseen henkilöön rakastunut ja haluaisin olla edes hetken hänen hellässä otteessaan.Olen ollut rakastunut jo pitkään.Hetkeksi häneen tunteet sammuivat,mutta hän sai ne heräämään uudestaan.Ehkäpä hän haluaa olla rakastettu,mutta ei itse halua antaa rakkautta.
En tiedä miten edetä.Siksi aloitin tämän blogin.Selventääkseni ajatuksiani ja selvittääkseni onko tämä edes normaalia.En koskaan ole ollut moisessa tilassa.Ehkäpä olenkin vain riippuvainen hänestä ja hän minusta.
Tämä tulee olemaan minulle myös oman elämän seuranta prosessi.Voinko saada sen mitä haluan omana itsenäni ja onko minulla edes oikeaa käsitystä siitä kuka olen ja mitä oikeasti haluan.Sekavaa,mutta selkeytyy taatusti aikaa myöten.
Jostakin tämä täytyy aloittaa…kun vain tietäisi mistä ja miten.
