Raskauden kivut

Viime kerrasta onkin jo aikaa pitkä tovi.Ei vaan ole jaksanut monista syistä.Tuon edellisen jälkeen onkin tapahtunut paljon.Jotkin asiat ovat edenneet hyvin ja toiset taas huonompaan suuntaan.

Päänsärkyjen lakattua ilmaantui uusi vaiva joka vei minut hetkeksi sairaslomalle.Selkäkivut.Ei mitkään normaalit mitä minulla on aiemminkin ollut, vaan ihan löytyi uusi lihas joka on nyt ollut pinkeänä pitkään.Sain ohjeet fysioterapeutilta ja hetkeksi kipu hellittikin kunnes minulla alkoivat supistelut ja niihin liittyvät kivut.Selkä kipeytyi uudestaan.

En ole pitkään aikaan saanut nukutuksi kunnolla.Joka 10 minuutti heräsin kipuun kunnes en nukkunut enää ollenkaan.Päätin katkaista tämän kierteen ja otin yhden buranan(ei saa ottaa viimeisellä kolmanneksella) kaikesta huolimatta.Olin päättänyt nukkua edes yhden yön.Se helpotti ja katkaisi unettomuus putkeni.Kipu ei kokonaan lähtenyt,mutta sain nukuttua.Nyt sain nukuttua jo toisen yön kunnolla ja tällä kertaa ilman lääkettä.

Hyppäsin lääkärissä ja neuvolassa viimeisen kuukauden alvariinsa.Selkäkivun,supistelukipujen lisäksi virtsasta löytyi sokeria ja virtsakokeesta virtsatietulehdus kaupan päälle estolääkkeestä huolimatta.Kaiken kukkuraksi limakalvot kuivuivat niin että veri juoksee nenästä ja alapää huutaa rutikuivana nestettä.Jottei tämä olisi ollut liian helppoa sain vielä hiivatulehduksenkin,joka näkyy jatkuvan lääkekuurista huolimatta.Niin unohtamatta kamalaa kutinaa kainaloissa ja nivustaipeissa sekä koko kropassa.Kävin apteekista hakemassa kassillisen lisää lääkkeitä.

Jotkin asiat menee parempaan suuntaan,vaikka uusia ongelmia ilmeneekin nopeampaan tahtiin.

Tässä lista käyttämistäni lääkkeistä,jos joku vaikka sattuu tarvitsemaan:

-Kainalokutinaan:Daktacort voide 2 kert/3viikkoa.

-Nisita nenävoide kuivuuteen niin usein kun tarvitsee

-Ceridal- lotion alapään kuivuuteen 10 kert/päivä (Kokeilin 1 päivän ja palasin takaisin Bepanthen voiteeseen koska koin etten saanut siitä vielä oikeaa apua ärtyneelle limakalvolle)Bepanhenia käytän myös rohtuneisiin huuliini.

-Aqualan L-perusvoide muuhun kutinaan

-Salivin imeskelypastilli kuivaan suuhun

-Lactal emättimeen estämään hiivatulehdusta.Olen nyt joutunut silti käyttämään jo 3 kuuria hiivatulehdukseen eikä edellinen kuuri auttanut yhtään, joten lactalilla nyt yritän hillitä oireita.

-Virtsatietulehduslääke Nitrofur-c,joka ei näytä auttavan.

-Selexid virtsatulehduksen estolääke

-Tämän päälle vitamiinivalmisteet: Raskausajan monivitamiini,Foliren foolihappovalmiste,Minusun D-vitamiinivalmiste,Retafer rautatabletti Sekä peruslääkitys fibromyalgiaan ja bronkiektasiaan(astmalääkitys)

Jottei tämä kävisi liian helpoksi mittasin verensokeriarvoja 3 kert/viikko 4 kertaa päivässä.Nyt onneksi sokerirasituskokeen jälkeen ei enää tarvitse mitata kun kerran viikossa neljästi.

3 Comments so far

  1. Anis on Tammikuu 18th, 2010

    Oi oi… onpas sulla ollut aika rankkoja aikoja fyysisesti! Toivotaan nyt helpompia aikoja ja oloja, viimeistään sitten kun vauveli syntyy :) Kovasti tsemppiä ja jaksamista tähän raskauden loppuunkin!

  2. tuhkimo on Tammikuu 22nd, 2010

    Laitoin sulle anis sähkärin tulemaan :)

  3. Anis on Tammikuu 25th, 2010

    Ja laitoin takas.. :) Toivottavasti tuli perille!

Leave a reply

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image